Tuppeensahaus eli läpisahaus on yleinen puusepänkäyttöön tarkoitetun laatupuun sahaustapa. Tuppeensahattua lautaa kutsutaan myös tuppilaudaksi.
Tuppeensahattu sahatavara siis läpisahataan niin, että laudan reunoihin jää kuori eli tuppi eikä sitä siis särmätä. Laudan leveys vaihtelee usein pituussuunnassa. Tuppeensahauksella pyritään hyödyntämään arvokasta pintapuuta.
Koivua sahataan tuppeen esimerkiksi niin, että talvella kaadettu koivu annetaan olla tukkina kesäkuun alkuun. Sitten tukit läpisahataan ja kuivataan taapelissa suojassa suoralta auringonvalolta. Ilman kierto varmistetaan rimoituksella.
Minä kun luulin tätä ”Windows live writeriä” helpoksi käyttää, mutta ei, sillä suomenkielistä oikolukua en täältä löydä. Siksipä kirjoitan nyt Windows liven sähköposti-ohjelmalla. Tässä ohjelmassa on oikoluku ja valikkorivillä nappula Blogi. Painallus siihen siirtää tekstin ”Windows live writeriin”. Siellä vielä hienosäätöä ja lähetys Blogiin. Liian monimutkaiseksi on hommat taas tehty. ATK kiristää usein hermot tosi kireälle.
Niin niin – Selaimessa voisi tietenkin kirjoittaa suoraan, mutta kun se oikoluku puuttuu. Onhan selaimessani tietenkin Google-työkalurivillä verkkolomakkeiden ”oikeinkirjoitus” nappula. Sen sanasto on vielä kovin suppea. Vähintään joka viides sana on punainen ja alleviivattu. Tietenkin lisäämällä oikeinkirjoitetut punasanat sanastoon punaväri vähitellen vähenee niin kuin änkyrät EU-parlamentista.
”Ketä kiinnostaa!!”, huokaa siellä jo kärsimätön sielu.
Nojaa – Ihmisiä kiinnostaa niin eri asiat. Minua esimerkiksi kiinnostaa seuraavat asiat: tietotekniikka – erityisesti erilaisten softien toiminta, Historia ja sen vaikutus nykypäivässä, Filosofia, tieteiskirjallisuus ja elokuvat eritoten lännen-, tieteis- , fantasia- ja wuxia-elokuvat. Tiedän ettei nämä asiat kaikkia kiinnosta. Miksi pitäisikään.
Minua ei taas kiinnosta juuri lainkaan seuraavat asiat: Autourheilu, heinänteko, ojan- taikka kaivonkaivaminen, auringossa makaaminen, alle 3-vuotiaat lapset yksilöinä. Lapsen kehitys yleensä vauvasta taaperoksi taas on hyvin kiinnostava juttu. Kiinnostuksen ja epäkiinnostuksen kohteita tietenkin riittää. Ne ei pariin esimerkkiin lopu.
”Ketä kiinnostaa, mikä sua kiinnostaa tai ei!! Ei voisi vähempää kiinnostaa!!”, huutaa siellä jo useampi romanttisista komedioista ja formuloista elävä sielu.
Noh, Noh. Meitä ihmiskunnan jäseniä kiinnostavat niin monet eri asiat, ettei niistä kukaan osaa pitää lukua. Näin on, vaikka me ihmiset olemme niin samanlaisia. Tässä voisi ryhtyä pitkiin jaarituksiin roduista, rotuopin älyttömyydestä, evoluutiosta ja geneettisistä pullonkauloista, mutta se jääköön toiseen kertaan. Sillä olen tässä kirjoituksessa liian monta kertaa marssinut aasinsillalla edestakaisin.
Tähän loppuun kesän alkamisen kunniaksi julistan kesäkuun musiikkikappaleeksi.
Ensimmäinen blogimerkintäni tässä blogialustassa on totta. Tästä tulee, jos tämän blogin luoja suo, poliittis-yhteiskunnallinen kiiihdytyskaista. Toivon teidän viihtyvä tekstini seurassa. Parhaassa tapauksessa tämä teksti on kuivakkuuden lisäksi myös viihdyttävää. Jos ei niin ei käykään, on aikanne valunut hukkaan, suoraan menneisyyden viemäriin, muistojen Mustaan aukkoon.
Alunperin en olisi halunnut tähän blogialustaan kirjoittaa. mutta koska haluan testata Windows Live Writer – blogityökalua, niin täällä Windows Livessä se onnistuu parhaiten. Tämän ensimmäisen joutojorinan kirjoitan proosallisesti täällä selaimessa. Kirjoitusvirheitä ei voine välttää, vaikka niin kovasti haluaisinkin tehdä.
Hee … Joku neropatti siellä ehdottaa, että tarkista tekstisi tekstinkäsittelyssä, hyvä mies. Älkää huoliko hyvät toverit ja kylänmiehet/-naiset. Näin aion tehdä, totta maar. Tulevaisuudessa WL Writer hoitaa oikolukuhommat. Oikolukukaan ei pelasta epäjohdonmukaiselta ajattelulta ja asiavirheiltä ja kaikenmoiselta sekoilulta. Kaikesta edellä luetellusta otan kaiken vastuun suomalaiskansalliseen tyyliin.
Kirjoitan tänne siis kaikkea maan ja taivaan väliltä. Turha luulla, etten kirjoittaisi uskonnon ja politiikan lisäksi myös rakkaudesta ja kuolemasta. Pitää aina muistaa, että suurin on rakkaus. Niin tässäkin blogissa.