Kristinuskon papit ja ylipapit rakastivat/rakastavat valta- ja arvojärjestelmiä. He järjestelivät niin taivaan kuin helvetinkin mielensä mukaiseen muottiin.
Aikoinaan syntyi ajatus Helvetin hierarkkisesta järjestyksestä. Siinä Piru/Perkele Helvetin herrana johtaa langenneiden enkelien demonista laumaa. Helvetin hierarkiasta ei koskaan syntynyt kirkonmiesten kesken mitään yleistä yhtämielisyyttä. Ei tehty mitään demonista uskontunnusta. Alla esittelen mielestäni selväpiirteisintä järjestelmää yksinkertaisella taulukolla.
Jesuiittapappi Peter Binsfield
Kuolemansyntien ja demonien luokittelu vuodelta 1589
(vaihtoehtoiset kirjoitusasut Peter Binsfield, lat. Petrus Binsfeldius)
- Kuolemansynti on katollisessa perinteessä käytetty nimitys pääpaheista. Peter Binsfieldin mukaan jokaista pääpahetta vastasi eri demoni. (Toisten “asiantuntijoiden” mielestä kyseessä on vain yksi demoni, piru, saatana taikka perkele. Hänellä on vain monta nimeä ja ilmiasua.)
- Kuolemansynnin ei uskottu eikä uskota vieläkään iskevän kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan kuolemansynti tuhoaa ihmisen hitaasti hivuttamalla. Se tappaa elämän iloa ja valaa pelkoa ihmissydämeen. Kuolemansynti kutoo ihmismieleen pimeyden. Tämä tummuus kutistaa ihmisyyden perustaa. Perustaa, joka pohjaa empatiaan ja lähimmäisenrakkauteen. Pääpaheet eli kuolemansynnit etäännyttävät meidät niin Jumalasta kuin toisistamme. Me ikään kuin uppoamme syvään nautinnonhakuiseen itsekkyyteen. Näin ajateltiin ja ajatellaan.
Peter Binsfieldin mielen muokkaama helvetillinen järjestys
Demonit | Kuolemansynnit |
Lucifer |
|
Mammona |
|
Leviathan |
|
Saatana (Satan) |
|
Asmodeus |
|
Beelsebub |
|
Belphegor |
|
Peter Binsfield ajatteli jokaisella kuoleman synnille oman persoonallisen demonin. Jokaisella näistä oli omanlaisensa tyyli houkutella ihminen syntiin ja eroon Jumalasta.
- Lucifer = Ylpeys
Arkkienkeli, joka kapinoi Jumalaa vastaan ja heitettiin alas taivaasta. Lucifer on latinaa ja tarkoittaa ‘valontuojaa’ taikka ‘valonkantajaa’. - Mammona = Ahneus
Rikkauden ja ahneuden herra. Mammona on johdettu aramean kielestä ja tarkoittaa ‘rikkauksia’. - Leviathan = Kateus
Helvetin syvyyden käärmedemoni, ja merten alkuhirmu, joka maailman lopussa syö auringon. Leviathan nimi johdetaan hepreasta ja tarkoittaa ‘kieroa’ taikka ‘kiemurtelevaa’. - Saatana = Viha
Helvetin ja sen demonien hallitsija. Alkujaan sana Satan on hepreaa ja merkitsee ‘vastustajaa’. Raamatussa saatana on myös ‘taivaallinen syyttäjä’. - Asmodeus = Irstaus
Himon ja irstauden herra. Kabbalan mukaan Asmodeus syntyi Aatamin ja Lilithin liitosta. - Beelsebub = Mässäily
Saatanan oikea käsi. Tunnetaan myös nimellä Baal-Sebub – ”Kärpästen herra”. - Belphegor = Hengen laiskuus
Intohimoton ja välinpitämätön keskipäivän demoni. Nimi juontuu Mooabin jumalasta Baal-Peor.
Lisää Internetissä
Demoni
Saatana ja demonit Raamatussa
Seitsemän kuolemansyntiä
Uhmakas Lilith: Aatamin ensimmäinen vaimo
Lilit, ensimmäinen nainen?
joni said:
luulin että lucifer ja saatana olisi sama asia.eikö lucifer olekkaan helvetin johtaja.ja jos saatana on eri hahmo ni miten se eroaaa luciferista ja mikä luciferin tehtävä/asema on helvetissä?
Algernon said:
Jepulis! Hyviä kysymyksiä.
Jos oikein muistan, niin hyvin voimallinen pääpaholainen on ylpeydenhenki Lucifer. Hän haluaisi, että kaikki muut pahat henget olisivat hänen alaisuudessaan. Pahojen henkien auktoriteettiusko ja kuuliaisuus ei ole aina aivan taattua. Siinä joukossa herrasta voi äkkiä tulla narri. Lucifer karkoitteettiin taivaasta ensimmäisten joukossa.
Saatana, vihanhenki, on usein myös Jumalan kanssa kimpassa tekemässä kepposia. Hänen on ilmeisesti ainoa voimahenki, jolla on edes jotain mahdollisuuksia Jumalaa vastaan. Ainakin Raamatussa Saatana on kova poika vänkäämään Jumalaa vastaan. Helvetin hierarkiassa hän on siksikin ykkönen. Lopun aikojen tultua Saatana siirtynee takaisin leipätyöhönsä eli syyttäjäksi. Saatana on se taivaallinen syyttäjä, jonka tehtävänä on saada ihmispolot tuomituksi Helvettiin.
Toinen tulkinta kaikesta tästä on, että kaikki kuolemansyntien pahat henget ovat yhden ainoan paholaisen eri aspekteja. Kaikki nuo ovat siis pelkästään eri näkökulmia pahuuteen.
ihmettelijä said:
Miksi nämä demonit ahdistelevat sitten niitä todella viattomia ja hyväsydämisiä ihmisiä? Se on aina ihmetyttänyt, miksi se edes sallitaan? Kuten esimerkkinä Rosemaryn tarina.